ÅLAND.travel
Kumlinge vapen

Kumlinge

Tekemistä

Yöpyminen

Ravintolat

Kartta ⧉

Reittiohje

Kumlinge on saariryhmä Ahvenanmaan saariston koillisosassa. Asukkaita on noin 320. Kumlinge koostuu yli 800 saaresta, joista neljä on asuttuja. Palveluita ja nähtävyyksiä on kaikilla neljällä saarella: Kumlingessa, Seglingessä, Enklingessä ja Snäckössä, ja lautat kulkevat saarelta toiselle. Kumlinge on ollut asuttuna noin 1 000 vuoden ajan.


KUMLINGEN SAARI

Tämä on ryhmän suurin saari ja täällä on suurin osa nähtävyyksistä, mm. Kumlingen kirkko, joka on pyhitetty Pyhälle Annalle ja on tunnettu ainutlaatuisista ja kauniista seinämaalauksistaan. Kirkko itsessään on kivikirkko 1300-luvulta ja sen sisällä on vieläkin vanhempaa esineistöä.

Sjölundin museotila sijaitsee Kumlingen kulttuurikeskuksessa ja siellä on paljon vanhoja esineitä. Siellä pidetään myös konsertteja ja kulttuuritapahtumia.

Kumlingen saarella sijaitsee myös Ahvenanmaan ainoa säilynyt lentomajakka. Se rakennettiin 1930-luvun lopussa johdattamaan Tukholman ja Helsingin välisiä yölentoja Ahvenanmaan yli, mutta pian radionavigaatio syrjäytti sen. Lentokoneet veivät postia pääkaupunkien välillä paljon nopeammin kuin aikaisemmin käytetyt höyrylaivat. Ruotsin ja Suomen välinen posti kuljetettiin meritse Ahvenanmaan kautta 1300-luvun lopulta lähtien ja postin kulusta huolehtivat nk. postitalonpojat, joilla jokaisen vastuulla oli postin kulku tietyllä osuudella. Postin tuli saapua perille riippumatta vuodenajasta ja säästä, ja moni mies menehtyi jäihin tai merille nk. postisoudun aikana.

🚲 Pyöräreittejä Kumlingessa


Kumlingen kirkko

Enklinge

Tällä Pohjois-Kumlingen saarella sijaitsee museotila Hermas, joka on vanha saaristolaiskoti 20-lukulaisine rakennuksineen.

Seglinge vandringsled Kumlinge

Seglingen vaellus

Seglinge

Seglinge on eteläisin osa Kumlingea. Siellä on vierasvenesatama, kauppa ja vaellusreitti. Siellä sijaitsee myös Sagolik Service, joka järjestää veneretkiä ja hyljesafareita saaristossa sekä vuokraa kanootteja ja polkupyöriä.


VIERASVENESATAMAT & MERIELÄMÄ

Kumlingessa on kolme vierasvenesatamaa. Kumlinge Stugorin läheisyydessä on suurin, tilaa on 45 veneelle. Glada Laxen-hotellilla Bärössä on myös vierasvenesatama 30 veneelle. Seglingessä on vähän pienempi vierasvenesatama, jonne mahtuu 25 venettä. Enklingen satamaan mahtuu niin ikään 25 venettä.

⚓️ Vierasvenesatamat Kumlingessa


REITTIOHJE


Eckeröstä

Berghamnista Eckeröstä kulkee linja-autoja Maarianhaminaan Eckerö Linjen- laivan saapuessa.


Maarianhaminasta, Vårdöstä & Föglöstä

Kaupunginkirjaston vierestä lähtee linja-autoja Hummelvikiin Vårdöön. Sieltä Norra Linjen- lautat menevät Kumligeen. Lautta on jalankulkijalle ilmainen ja lauttamatka kestää noin tunnin.

🚌 Bussi Maarianhamina - Hummelvik

Vaihtoehtoisesti voi mennä linja-autolla Maarianhaminasta Långnäsin satamaan, josta Tvärgående Linjen- lautta menee Kumlingenin Snäcköhön Föglön Överön ja Sottungan kautta. Matka Långnäsistä kestää hiukan alle 2 tuntia.

🚌 Bussi Maarianhamina - Långnäs


Suomesta & Brändöstä

Suomen Kustavista menee lauttoja Åvaan Pohjois-Brändöhön. Sieltä voi ajaa Torsholmaan, josta Norra Linjen- lautat kulkevat Vårdöhön Kumlingen kautta.

Aikataulu: Vårdö - Kumlinge - Brändö

Aikataulu: Långnäs - Överö - Kumlinge

Service

Kauppa KumlingeKumlinge Andelshandel: +358 18 55485

Kauppa KumlingeSeglingebutiken: +358 18 55609

Kauppa KumlingeEnklingebutiken: +358 400 744 079

Bensin VårdöBensiini: Kumlinge Andelshandel

Bensin VårdöBensiini: Kumlinge Gästhamn